maanantai 26. syyskuuta 2011

Syystreenailua


Viime lauantaina kokoonnuttiin treenaamaan koiria yhdessä Takodan kasvattajien lauman kanssa. Koirat olivat innoissaan viileän kuulaasta syysilmasta ja porukalla treenaamisesta ja vauhtia riitti. Kärryä vetivät Takoda, Pave ja Kayimi ja Chena veti kickbikea Kiijärvien mennessä mönkkärillä isolla valjakolla edessä.
Nukihan on jäänyt pois varsinaisesta valjakkotreenistä jo pidemmän aikaa sitten, mutta Nukin selkä on onneksi kuitenkin pysynyt sen verran hyvässä kunnossa, että Nuki on aina välillä päässyt yksin vetämään kickbikea, jolloin vedettävä paino on ollut hyvin kevyttä ja Nuki on saanut mennä oman tahtinsa mukaan.

Takoda johdossa, pyöräkoirina Pave ja Kayimi

Ei ollut lunta jossa pyöriä, joten Kayimi tyytyi tauolla pyörimään risukossa


lauantai 17. syyskuuta 2011

Siperianhuskien erikoisnäyttely


Kesän helteet ovat takanapäin ja pikkuhiljaa voidaan koirien kanssa aloitella syystreenejä. Koirat ovat kuuman kesän jälkeen viilenevistä ilmoista varsin innoissaan. Kesällä järvissä uimisen lisäksi lauman vesipeto Kayimi otti täyden hyödyn pihallamme olevasta pienestä lähteestä ja kävi siellä ahkerasti viilentämässä itseään.
Viime viikonloppuna olimme Paven kanssa siperianhuskien erikoisnäyttelyssä Kannuksessa. Etelästä nappasimme matkaamme siperianhusky Jätkän ja Kannuksessa seurueeseemme liittyi vielä Anne ja Takodan emä Witsi. Pave oli hyvin mielissään päästessään reissaamaan. Tuomari Tuula Savolainen oli sitä mieltä, että Pave tarvitsee vielä aikaa kehittyäkseen ja tuloksekseen Pave sai nuorten luokassa EH:n (erittäin hyvä). Reissu oli oikein mukava ja oli hauska nähdä paljon erilaisia koiria.
 
© Elina Koponen

Kuin kaksi marjaa - Pave ja Serekh leikkimässä / © Elina Koponen
 
Kayimi mökillä. Ilmeestä päätellen hauskaa on ollut.

Chena uimassa

Huskypojat

Nukin kanssa hillasuolla