perjantai 11. syyskuuta 2015

Syksy!


Se on syksy! Suuri hetki on koittanut ja pennut Halti ja Joiku ovat saaneet valjaat ylleen ja päässeet mukaan valjakkoon. Molemmat olivat aivan innoissaan päästessään mukaan. Ne ampaisivat innoissaan matkaan muiden kanssa ja tekivät heti ensimmäisestä metristä lähtien täysillä töitä. Ne ovat myös olleet vetämässä kickbikea ja meno on sen mukaista, että kyllä ne rekikoiria on :)

Pentujen laittaminen valjakkoon ensimmäistä kertaa on aina niin jännittävää ja se on niin kiva katsoa miten iloisia ne lenkin jälkeen ovat. Aikuisista, kokeneista koirista on hyvä apu pentuja opettaessa ja ne näyttävät niille mallia, mutta halu juosta ja tehdä töitä on huskeilla kuitenkin sisäsyntyistä ja ne eivät valjakossa juoksisi ellei se niistä olisi hauskaa.